Sisältöön sitemap

Herales Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi 1.1.2023 alkaen on nimitetty Kari Riipinen. Nykyinen toimitusjohtaja Eero Kaukola jatkaa yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Kari Riipinen on toiminut Herales Oy:n myynti- ja projektipäällikkönä vuodesta 2013 alkaen. Työnkuvaan ovat käytännössä kuuluneet myös avainasiakaspäällikön tehtävät. Karin siirtyminen toimitusjohtajaksi tukee yhtiömme turvallisen jatkuvuuden politiikkaa sekä asiakkaiden, kumppaneiden että henkilökunnan näkökulmasta.

Herales Oy on käynnistänyt merkittävät satsaukset innovatiivisiin ja modernia teknologiaa hyödyntäviin uusiin ratkaisuihin. Sukupolven verran nuorentuva yrityksen johtoryhmä tulee olemaan yksi ratkaiseva tekijä harppauksessamme tulevaisuuteen.

Kuopiossa 19.12.2022

 

Herales Oy

Eero Kaukola

Hallituksen puheenjohtaja

Villen Kauppa
Suosittelemme Heralesta yhteistyökumppaniksi jo pelkästään asiakaspalvelun ja joustavuuden takia
HeralesHub on tuonut Villen Kaupalle työaikasäästöjä ja lisännyt kannattavuutta hinnoittelun seurannan parannuttua.
Lue lisää
Nord1Market
Yhteistyö Herales Oy:n kanssa on ollut sujuvaa ja vaivatonta alusta alkaen
HeralesHub on vähentänyt merkittävästi Näätämössä sijaitsevan Nord1Marketin kuormakirjatietojen kirjaustyön määrää.
Lue lisää
Oy Fondis Ab
Olemme hyvin tyytyväisiä Herales-ratkaisuun ja suosittelemme järjestelmää myös muille!
Oy Fondis Ab on saavuttanut merkittäviä työaikasäätöjä ottamalla käyttöön HeralesHub-palvelun.
Lue lisää
Ota yhteyttä

Jätä viesti tai varaa aika tapaamiselle